Tietenkin siksi, koska ne ovat niin mielenkiintoisia! Helppo vastaus, mutta toki taustalla on monta muutakin syytä. Kieliasenteet ja –ideologiat kertovat paljon siitä, miten ihmiset suhtautuvat kielen lisäksi myös ympäröivään maailmaan — ja muihin ihmisiin. Karkeasti määriteltynä kieliasenteilla tarkoitetaan ihmisten mielipiteitä ja reaktioita kieleen, kun taas kieli-ideologioilla tarkoitetaan kieliasenteiden taustalla vaikuttavia laajempia ajattelu- ja uskomusmalleja. Oletko esimerkiksi kuullut jonkun joskus sanovan, että on väärin sanoa alkaa tekemään, ja pitäisi ennemmin sanoa alkaa tehdä? Tai oletko kuullut jonkun kommentoivan toisen henkilön tapaa puhua sanomalla, että puhetapa kuulostaa tyhmältä? Tällaisissa tapauksissa on kyse kieliasenteista ja niitä ohjailevista kieli-ideologioista.
Ehkä moni ajattelee, että ensimmäisen esimerkin kohdallahan on kyse oikeakielisyydestä, siis siitä, miten kirjakielen muodot on määritelty suomen kielessä. Asia toki onkin näin, mutta leimaamalla jonkin kielimuodon vääräksi, arvotamme myös kieltä. Toteamus, että kielen käytön tulisi olla ”oikeakielistä” pohjautuu standardikielen ideologiaan — ajatukseen, että yksi kielimuoto on parempi tai ”oikeampi” kuin muut. Kielen arvottamisen lisäksi arvotamme kielimuodon käyttäjiä, ehkäpä ajatellen, että he eivät tuntisi ”oikeaa” kielimuotoa vaikkapa koulutuksen puutteen vuoksi. Täytyy myös mainita, että oikeakielisyys tai kirjakieli eivät ole kiveen hakattuja. Ne ovat ihmisen muokkaamia sääntöjä, ja luonnollisen kielenkäytön sijaan ne heijastelevat enemmänkin kieli-ideologioita, käsityksiä oikeakielisyydestä. Tämä näkyy erityisesti siinä, miten oikeakielisyyden säännöt muuttuvat: esimerkiksi Kotimaisten kielten keskus julisti aiemmin kirjakielen vastaisen alkaa tekemään -muodon hyväksyttäväksi noin 10 vuotta sitten. Asiasta aikanaan noussut kohu kertoi paljon suomalaisten kieliasenteista ja –ideologioista. Keskustelun perusteella vaikutti siltä, että normien muuttumiseen suhtauduttiin monesti kielteisesti. Toisaalta kaikenlaisia kielenmuutoksia usein vastustetaan ensin, mutta monesti muutoksiin totutaan ajan myötä. (Lisää esimerkkejä löydät Piipon, Vaattovaaran ja Voutilaisen 2016 teoksesta Kielen taju).
Kieliasenteissa ei myöskään ole kyse vain kielestä, vaikka moni niin ajattelee. Toisessa esimerkissä arvotetaan kielenkäytön lisäksi suoraan myös kielenkäyttäjää — hänen puhetapansa saa hänet kuulostamaan tyhmältä. Varsinaisesti kyse ei kuitenkaan ole puhetavasta, vaan mielikuvista, joita puhetapaan liittyy — tai vielä tarkemmin mielikuvista, joita liittyy ihmisryhmään, jonka kuvitellaan käyttävän tiettyä puhetapaa. Yksi paljon tutkittu esimerkki ovat nuoret naiset, joiden puhetapaan liittyy monissa kulttuureissa paljon erilaisia kielteisiä mielikuvia. Esimerkiksi nousevan intonaation ja nasaaliuden lisäksi erityisesti etinen, suhiseva s (“pissis-ässä”) on usein liitetty tietynlaisten nuorten naisten puheeseen, ja siihen yhdistyy mielikuvia esimerkiksi älykkyyden puutteesta (esim. Halonen & Vaattovaara 2017). Aiemman, pääosin muihin kieliin keskittyvän tutkimuksen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että miesten ja naisen puhetta arvotetaan eri tavalla silloinkin, kun todellisia eroja ei juuri ole (Piippo, Vaattovaara & Voutilainen 2016, Anderson ym. 2014, ks. myös esim. Lindvall-Östling, Deutschmann & Steinvall 2020). Tietyt kielipiirteet liitetään siis usein herkemmin tiettyyn sukupuoleen, ja näin ollen on selvää, että kieliasenteet heijastelevat myös käsityksiämme eri kielenkäyttäjien ryhmistä.
Onko kieliasennetutkimus sitten itsessään asenteellista? On totta, että kielentutkijatkin ovat ihmisiä, joilla on omat (kieli)asenteensa. Lähtökohtaisesti pyrimme kuitenkin olemaan tietoisia näistä omista asenteistamme, ja emme esimerkiksi arvota kielenkäyttäjien puhetyyliä. Kielentutkija onkin yleensä kiinnostunut siitä, miten kieltä käytetään kaikissa sen eri muodoissa, eikä niinkään siitä, onko kielenkäyttö oikeakielistä (ellei juuri oikeakielisyys ole tutkimuksen kohde). Toisin sanoen, yleensä ei tarvitse pelätä, että kielentutkija miettisi koko ajan, käytätkö oikeaa sijamuotoa tai käytätkö kenties ”liikaa” englannista peräisin olevia lainasanoja. Sen sijaan kielentutkijaa kiinnostaa usein se, miten ja miksi kieli muuttuu. Elävä kieli saa nimittäin jatkuvasti vaikutteita eri kielistä ja muuttuu ihmisten käytössä —rappion sijaan kielen muutos onkin merkki kielen elinvoimaisuudesta.
Lähteet:
Anderson, Rindy, Casey Klofstad, William Mayew & Mohan Venkatachalam (2014). Vocal Fry May Undermine the Success of Young Women in the Labor market. Plos One.
Halonen, Mia & Johanna Vaattovaara (2017). Tracing the indexicalization of the notion ”Helsinki s”. Linguistics, 55(5): 1169–1195. https://doi.org/10.1515/ling-2017-0024
Lindvall-Östling, Mattias, Mats Deutschmann & Anders Steinvall (2020). An Exploratory Study on Linguistic Gender Stereotypes and their Effects on Perception, Open Linguistics, 6(1): 567–583. https://doi.org/10.1515/opli-2020-0033
Piippo, Irina, Johanna Vaattovaara & Eero Voutilainen (2016). Kielen taju — Vuorovaikutus, asenteet ja ideologiat. Art house. https://arthouse.fi/sivu/tuote/kielen-taju/1261508
Commenti